Anne Lehto
Hyvä sydän, lempeä mieli

Olen vantaalainen äiti ja terveydenhuollon ammattilainen. Elämä ja työ ovat opettaneet minulle, että jokainen ihminen ja jokainen elämäntilanne on erilainen. Joskus tarvitaan apua, joskus kuuntelijaa ja joskus vain tunne siitä, ettei tarvitse selvitä yksin.
Haluan olla rakentamassa seurakuntaa, joka on lähellä ihmistä ja avoin kaikille. Seurakunnan tulee olla paikka, johon voi tulla juuri sellaisena kuin on – iloineen, suruineen ja erilaisine elämäntilanteineen.
Minulle tärkeitä asioita ovat yhteisöllisyys, lähimmäisen auttaminen, lasten ja nuorten hyvinvointi sekä se, että seurakunnassa on tilaa kaikenikäisille. Haluan pitää huolta siitä, että seurakunnan toiminta tavoittaa myös ne, jotka ovat yksinäisiä tai elämässä vaikeassa tilanteessa.
Päätöksentekijänä olen jämäkkä ja tekijänä aikaansaava. Haluan, että hyvät ajatukset muuttuvat myös teoiksi.
Hyvällä sydämellä, lempeällä mielellä ja tarvittaessa jämäkällä otteella.
Vaaliteemat
❤️ IHMINEN
Jokainen kohdataan ja jokaisesta pidetään huolta.
Seurakunta on lähellä ihmistä ja tarjoaa tukea, yhteisöä ja kuuntelevan korvan eri elämäntilanteissa.
🤝 YHTEISÖ
Kukaan ei jää yksin.
Rakennetaan seurakuntaa, johon on helppo tulla ja jossa on paikka lapsille, nuorille, aikuisille ja ikäihmisille.
🌱 TULEVAISUUS
Hyvät ajatukset teoiksi.
Pidetään seurakunta elävänä, uudistuvana ja vastuullisesti toimivana – sellaisena, joka palvelee ihmisiä myös
tulevaisuudessa.
IHMINEN – YHTEISÖ – TULEVAISUUS
Hyvällä sydämellä, lempeällä mielellä ja tarvittaessa jämäkällä otteella.