Hämeenkylän Huominen – Sanasta Elämään
Visiomme
Uskomme kristilliseen huomiseen
Toimintamme perustuu Raamattuun, eläväksi tekevään sanaan. Hyvän sanoman välittäminen Jeesuksesta Kristuksesta sanoin ja teoin kotimaassa ja ulkomailla on seurakuntamme päätehtävä. Sitoudumme luterilaiseen tunnustukseemme ja tuomme sitä selkeästi esiin.
Pidämme tärkeänä, että elävä kristillisyys näkyy lähimmäisen kunnioittamisessa, seurakuntaelämämme avoimuudessa sekä varjelevassa suhtautumisessa ympäristöön ja luontoon.
Ohjelmamme
Toimikautena 2027-2030 sitoudumme
- tukemaan sitä että seurakunnassamme on hyväksyvä ja toiset huomioon ottava ilmapiiri ja tilaa myös eri tavoin ajatteleville
- kutsumaan kaiken ikäisiä seurakuntayhteyteen ja tukemaan perheitä
- kutsumaan seurakunnan yhteyteen kirkosta vieraantuneita ja Hämeenkylän seurakunnan alueelle tulleita, muun muassa maahan muuttaneita
- tukemaan heikompiosaisten lähimmäisten auttamista
- kutsumaan ihmisiä vapaaehtoistyöhön sekä kantamaan kansainvälistä vastuuta kaikkien kirkon virallisten lähetysjärjestöjen kautta
- tukemaan uskonnonopetuksen säilyttämistä koulun oppiaineena ja jatkamaan yhteistyötä kunnan varhaiskasvatuksen ja koulujen kanssa
- varmistamaan seurakuntamme ydintoimintojen jatkuvuuden siten, että taloutemme pysyy kestävällä pohjalla
- pitämään yllä ympäristönäkökulmaa kaikessa päätöksenteossa
- kehittämään yhteistyötä lähialueen seurakuntien, Vantaan kaupungin ja alueen muiden toimijoiden kanssa