Eila Paulun

Olen Pähkinärinteessä aviomieheni kanssa asuva Eila Paulun. Minulla on neljä aikuista lasta sekä 11 lastenlasta. Harrastan vesijumppaa, zumbaa sekä kuorolaulua kesäisin Gotlannissa. Luen myös paljon.
Seurakuntamme on minulle rakas ja tuttu, samoin seurakuntatyö ja monet alueemme asukkaat, sillä olen työskennellyt seurakunnassamme lapsi- ja perhetyön sihteerinä yli 30 vuotta. Eläköidyttyäni olen toiminut seurakuntamme seurakuntaneuvostossa kolme kautta, ollen myös sen varapuheenjohtaja. Kolme kautta olen toiminut myös Vantaan yhteisessä kirkkovaltuustossa, kaksi kautta yhteisen seurakuntatyön johtokunnassa ja yhden kauden yhteisessä kirkkoneuvostossa sekä pääkaupunkiseuden vieraskiselisen seurakuntatyön johtokunnassa.
Minulle on tärkeää, että seurakuntaamme olisi helppoa tulla, ja että jokainen tulija kokisi olonsa tervetulleeksi, arvostetuksi ja rakastetuksi. Haluan seurakuntamme olevan elävä, avoin ja iloinen paikka, jossa kaiken ikäiset voivat kokea Jumalan rakkauden. Kaiken työn pohjalla on Raamattu ja sen ohjeet. Toiminta ja resurssit pitää suunnitella huomioiden tiukkeneva talous unohtamatta ympäristönäkökulmia. Pidän myös tärkeänä heikomassa asemassa olevien sekä kriisialueilla elävien auttamista. Sanoma Jumalan rakkaudesta kuuluu kaikille, siksi lähetystyö on tärkeää. Haluan tehdä työni sydämellä ja olla valitsjoideni luottamuksen arvoinen.